"Sähän voisit olla niinku Terttu Jurvakainen"

Kuten mainitsin päivän aikaisemmassa postauksessa (näitähän nyt tulee) Kävin tänään kelalla. Keskustelimme asioista liittyen kuntoutustukeeni jolla edelleenkin olen tällä hetkellä mielenterveysongelmien ja neuro(bio)logisten seikkojen (adhd, asperger, epilepsia) vuoksi.
Minulta kysyttiin tulevaisuudensuunnitelmistani koska se nyt oli tieto joka sinne lappuun kuului riipustaa.
Vastasin että mahdollisuuksien mukaan jatko-opinnot oppilaitoksessa jossa nytkin opiskelen.
Sitten kysyttiin olenko työllistynyt miten aikaisempina vuosina.
Huomasin kertovani pelkistä siivouskeikoista joita olen tehnyt. Sitten vähän epäröityäni kerroin että no olenhan minä kyllä piirustusmallinkin hommia tehnyt.
Sitten vähän lisää epäröityäni minä kerroin että no olen minä kaikenlaisia taidealan juttujakin tehnyt mutta että kannattaako niitä nyt mainita. Kuulemma ne olivat sen hakemuksen kannalta olennaisia jos niistä on saanut palkkaa. Sanoin että onhan niistä osasta jotakin pientä lohjennut.
Siinä tuolissa istuessani minulle kirkastui että minua paitsi hävetti (ja on hävettänyt vuosikaudet) kertoa taiteeseen liittyvistä projekteistani, myös ajattelin että niistä on parempi vaieta koska siitä voi olla minulle haittaa.
Miten absurdi ajatus.
Mutta toisaalta silläkin on vankka pohja. Liian usein taidehommista saa kuulla että elelen leveästi ihmisten rahoilla koska olen oksentanut ananaspaloja kankaalle ja nimennyt teoksen sukupuolen moninaisuudeksi. (Minulla ei ole tällaista teosta mutta se on monen ihmisen kuva taiteesta. Tietenkin jos HALUAT sellaisen teoksen minulta niin kyllähän minä nyt rahaa vastaan teen. Mutta se maksaa, en tykkää oksennella ellei ole pakko.) Ja liian usein saa myös kuulla että "miten sulla muka on jotaki rajotuksia jos kuitenkin jaksat notkua hippien punaviini-illoissa oksentamassa ananasrenkaita kankaalle ja kutsumassa teosta sukupuolten moninaisuudeksi"
Paitsi että nykyään en jaksa riekkua. Koska minun kroppani heittää liinat kiinni. En voi heittää viihteelle samaan malliin kuin jokus. Vaikka olisin selvinpäinkin, se on kuluttavaa. Fyysisesti, keskushermostollisesti ja psyykkisesti.

Olen oppinut että taidetta täytyy hävetä. En ole vielä käsittänyt että minkäs helvetin takia olisi parempi että minä makaisin kotona tekemättä mitään kuin että minä maalaisin, piirtäisin sarjakuvia ja tuottaisin tekstiä mutta näkyy siinä toistuvasti jotakin pahaa olevan vaikka elämme vuotta 2019.
Toisinaan on psyykkisesti hivenen työsevää törmätä ajatukseen että ne asiat joissa minä olen HYVÄ, tekevät minusta jotenkin ö-luokan kansalaisen.
Ajatellaan että minä en olisi epäonnistunut elämässäni jos olisin valinnut jonkin toisen alan.
Minulle sanottiin kerran muun muassa että lääkäri ja lakimies ovat ainoat oikeat ammatit. Minusta tulisikin ihan perkeleen hyvä lääkäri koska edelleen autismin kirjon ihmisenä pelkään todella paljon toisten ihmisten sekavuutta ja aggressioita. Kerran jouduin kesätöissä palvelutalon ruoanjakajana tällaiseen tilanteeseen jossa kohtasin sekavan ihmisen ja pelästyin niin kovasti että menin johonkin lievään shokkiin ja lukitsin itseni liinavaatevarastoon tajuamatta mitä tein. Muististakin lähti pätkä. Istuin siellä sormet korvissa. keinuttamassa itseäni edestakaisin.
Tämä riittänee perusteluksi myös siihen miksi minusta ei tulisi lakimiehenäkään maailman terävintä kärkikastia. Ja myös siihen miksi ihan mikä tahansa ammatti ei muutenkaan sovi minulle. Mutta jos lahjakkaalla lääkisläisellä menevät opinnot päin vittuja MT-ongelmien tai vaikkapa keskittymisvaikeuksien takia, niin hänen lahjakkuuttaan tuskin syytetään siitä.


Mutta siinä kelan virkailijan edessä minulle rupesi yhtäkkiä raksuttamaan että ehkä on mahdollista että tämän viraston rattaat laskevatkin jopa EDUKSI jonkinasteiset taidehommat.
Ja sen jälkeen kun minä kävelin ulos kelalta ja yhä kelasin (pun intented) näitä asioita, minua rupesi vastatuuleen polkiessani oikein kunnolla vituttamaan se että yhä edelleen tarpeettoman moni taidealan ihminen kärsii näistä samanlaisista ajatuksista.

Ihmiset haluavat että heitä viihdytetään kirjallisuudella, sarjakuvilla, kuvataiteella, musiikilla ja näyttämötaiteella. Mutta sitten siitä ei haluttaisi maksaa mitään.
Ja sitten kun sen tekee ei mitään-budjetilla ja päivätyön, opiskelun tai joillakin vielä mahdollisesti perheen pyörittämisen ohessa, todetaan että nykyajan taide on paskaa, miksikäs tämä ei ole Sikstuksen kappelin fresko?
Ja sitten kun sen tekee sillä nollabudjetilla tai jopa persnetolla, on yhteiskunnan loinen.
Sopiiko kysyä mikä loinen antaa vastinetta?
Tai sitten tämä iänikuinen "Onpa hyvä että olet köyhä ja sairas kun tuskasta se todellinen taide tulee". Ehkä se joskus onkin niin. MUTTA jos olet sitä mieltä, älä polje sitä köyhää ja sairasta vaan anna sille mahdollisuus todella muuttaa se tuskansa taiteeksi eikä esimerkiksi sellaiseksi installaatioksi joka löytyy Alibin sivuilta. Tai jos et voi antaa sille resursseja, anna edes sanallista tukea ja kannustusta sitä sen taidetta kohtaan. Vala uskoa että tämä sinun kärsimyksesi on vienyt sinulta paljon mutta voit muuttaa jotakin siitä lahjaksi.

Ja sitten tämä kaikista kummallisin ajatus: Että "Maalaa nyt ainaki jotaki aivan järetöntä paskaa, pistät sille aivan järettömän hinnan ja otat kaikilta rahat pois".
Tämä on siitä jännä asenne että siihen törmää sekä taidepiirien sisällä että niiden ulkopuolella.
Minkä muun ammattiryhmän toivotaan halveksivan kuluttajakuntaansa jotta he voisivat kuulua siihen hyvien ihmisten kerhoon joka ei tee onneksi tuota renttujen hommaa tosissaan vaan ihan vittuillakseen?
Oikeasti sanooko joku rakennusmiehelle että "pistä kaadot tahallas päin vittua ja ota niiltä rahat pois?" Tulisiko mieleen tilata siltä toinen urakka kun Reiska on niin hyvä tyyppi kun se vaan ihan läpällä tekee noita hommia.

Menneinä vuosina, varsinkin kun olin enemmän naisroolissa, minulle sanoivat monet ihmiset jotka eivät tunteneet toisiaan että "sähän voisit olla kuin Terttu Jurvakainen".
Mietin että miksi ihmeessä, eihän minun maalaustyylini muistuta hänen tyyliään laisinkaan. Lopulta eräässä kantapaikassani sain taas kerran kuulla tämän ja oli jo kysyttävä että minkä vuoksi, hänhän on jo itse Terttu Jurvakainen, miksi minun pitäisi olla jokin toistinto?
Kuulema koska Terttu ei ikinä vipannut rahaa.
Eli tärkeää jälleen kerran oli se että on hyvä taiteilija kun ei koskaan tarvitse rahallista apua.
Ei siinä mitään. Voin minä ihan mielelläni sillä tavalla ollakin kuin Terttu Jurvakainen. Se tarkoittaa sitä että hankkijoiden on maksettava taiteesta.